Julkaisuja-sarja

Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja -sarja (ISSN 0357-3001) sisältää tutkimukseen perustuvia näyttely- ja kokoelmaluetteloita. Avajaisnäyttelystä vuodesta 1979 alkaen ilmestynyt julkaisusarja nauttii alan arvostusta. Jo yli sata nidettä sisältävä kokonaisuus on merkittävä panos taidehistorian ja taidekirjoittamisen saralla. Kirjojen graafinen ilme vaihtelee sisällön mukaan, mutta koko (27 x 22 cm), joka perustuu 1800-luvulta peräisen olevaan, ranskalaisen muotokuvamaalauksen standardiin, on pysynyt alusta saakka samana.

Kirjojen lisäksi museo julkaisee tutkimuksellista SAHIM-lehteä (ISSN 1795-0910) etenkin kokoelmanäyttelyiden yhteydessä. Ensimmäinen SAHIM tuotetiin Alaston-näyttelyn yhteydessä 2004. Viime vuosina SAHIM on ilmestynyt noin kerran vuodessa.

Sara Hildénin taidemuseo tekee yhteistyötä kokoelman tunnettavuuden lisäämiseksi. Laajaa kansallista huomiota saaneita yhteistyöprojekteja yhdessä Sara Hildénin Säätiön kanssa ovat olleet ohjaaja Pia Andellin dokumenttielokuva Mesenaatti (Of Course My Films, 2013) ja taidehistorioitsija Anna Kortelaisen puolidokumentaarinen romaani Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää (Gummerus, 2018), jotka molemmat kertovat Sara Hildénin elämästä ja taiteen keräämisestä.