Maaria Wirkkalan laaja näyttely Sara Hildénin taidemuseossa

Maaria Wirkkalan 12. lokakuuta avautuva näyttely on katsaus taiteilijan yli 40-vuotiseen uraan. Esillä on muunnelmia vanhoista teoksista sekä tätä näyttelyä varten tehtyjä uusia teoksia.

Maaria Wirkkala (s. 1954) on ollut monella tapaa uranuurtaja niin estetiikassaan, materiaalin käytössään kuin käsitteellisessä lähestymistavassaan. Taiteessaan hän yhdistää kuvanveistoa, installaatiotaidetta, videokuvaa ja jopa performatiivisuutta. Tila, valo ja aika ovat hänen teostensa rakennusaineita. Hänen visuaalista sanastoaan ovat lasitikkaat, kivet, postikortit, tuolit, talomuodot ja perhoset, jotka saavat eri teoksissa joka kerta uuden merkityksen.

Maaria Wirkkalan teokset rakentuvat tilaan. Usein niiden lähtökohtana ovat erilaiset kahtiajaot kuten menneisyys/nykyisyys, läsnäolo/poissaolo, valo/pimeys, liike/pysähtyneisyys, muistaminen/unohtaminen, kätkeminen/näyttäminen.

Maaria Wirkkala kertoo luovansa hetkiä ja paikkoja. Hänen työskentelytapansa ehtona on hyväksyä juuri se tilanne, jossa hän teosta tehdessään on. Hän käyttää materiaalinaan olosuhteita, henkilökohtaista mielentilaansa sekä aikaa, jossa elämme. Uransa alusta asti hän on käsitellyt kysymystä toiseudesta, ulkopuolisuudesta ja todellisen kommunikaation mahdottomuudesta. ”Toista voi vain yrittää ymmärtää”, taiteilija toteaa.

Venetsian biennaaleihin Maaria Wirkkala osallistui vuosina 1995, 2001 ja 2007, jolloin hän sai käyttöönsä Aalto-paviljongin. Sinne pystytetty teos Landing Prohibited – Vietato Lo Sbarco on yksi suomalaisen nykytaiteen klassikoista, joka on parhaillaan esillä Istanbulissa Arter-museon näyttelyssä. Taiteilijan teoksia on ollut esillä myös Japanissa Echigo-Tsumarin taidetriennaalissa vuodesta 2003 alkaen sekä Japanin Northern Alps -taidefestivaaleilla (2017, 2021). Hänen installaationsa Not So Innocent oli esillä ensimmäisessä Helsinki Biennaalissa vuonna 2021.

Maaria Wirkkala kuuluu sukupolvensa merkittäviin taiteilijoihin. Vuonna 1991 hän sai ensimmäisenä taiteilijana arvostetun pohjoismaisen Ars Fennica -taidepalkinnon. Vuonna 2008 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Maaria Wirkkala: EDES TAKAISIN Back for a moment 12.10.2024–19.1.2025 Sara Hildénin taidemuseossa

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kuvitettu näyttelykirja (Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja 109, suomi – englanti). Kirjan artikkeleista vastaavat taiteentutkija Hanna Johansson, vapaa kuraattori René Block, Art Front Galleryn taiteellinen johtaja, kuraattori Fram Kitagawa sekä museonjohtaja emerita Maija Tanninen-Mattila. 

Lisätietoja

Sarianne Soikkonen

Näyttelypäällikkö

Puhelin:

040 801 6088